post

v2013

Kalalajibongaus (fongaus)

Lopputilanne 1.12.

Vuoden fongauskisa on päättynyt. Eniten lajeja saalisti Tuula; 22 lajia. Onnittelut. Uusia lajeja tuli tänä vuonna piikkimonni, jonka Tuula ja Otto saivat. Myös Pakle sai Kuusamosta muikun, joka on myös uusi laji tässä kisassa. Edelleen saalistamatta jäi mm. suutari. Jota monet kävivät kyllä yrittämässä. Lisäksi töröä kävi ainakin Otto, eräänkin kerran yrittämässä Keravanjoella. Itse sain 19 lajia, joka on parannusta viime vuodesta. Tosin, jäi minulta ”helppojakin” lajeja pois, kuten kuha. Fongaus on kaikista vaikein kalastusmuoto, kun pitää osata kalastaa kaikkia lajeja. Voittajalle tuli palkinnoksi kalastusaiheinen kirja. Lisäksi muiden osallistuneiden kesken arvottiin myös kirjapalkinto, sen voitti Jussi. Onnittelut.

Uusi fongauskisa alkaa taas ensi vuoden alusta. Joten kaikki mukaan.

 

  1. Tuula     22 Ahven, särki, kiiski, siika, made, kymmenpiikki, silakka, mustatäplätokko, pasuri, lahna, salakka, kolmipiikki, allikkosalakka,ruutana, hauki, sorva, kirjolohi, piikkimonni, hopearuutana, turpa, säyne, hietatokko
  2. Otto         21 Ahven, särki, kiiski, siika, made, silakka, kolmipiikki, salakka, lahna, säyne, sorva, piikkimonni, pasuri, hopearuutana, allikkosalakka, hauki, kuha,kymmenpiikki,ruutana, mustatäplätokko, kirjolohi
  3. Mikki     19 Ahven, särki, kiiski, hauki, siika, pasuri, kuore, made, säyne, salakka, silakka, kolmipiikki, sorva, lahna, kirjolohi, ruutana,allikkosalakka, hopearuutana, kymmenpiikki
  4. Anton       17 Ahven, särki, kiiski, lahna, hauki, pasuri, sorva, säyne, salakka, harjus, kymmenpiikki,ruutana,kirjolohi, seipi, mutu, taimen, kuha
  5. Pakle     17 Ahven, särki, kiiski, hauki, siika, taimen, pasuri, made, säyne, muikku, silakka, kolmipiikki, ruutana, lahna, sorva, salakka, kuha
  6. Ari          14 Ahven, särki, kiiski, hauki, siika, silakka, kolmipiikki, lahna, sorva, säyne, ruutana,salakka, pasuri,kuha
  7. Polle         12 Ahven, särki, kiiski, pasuri, made, sorva, salakka, lahna,kirjolohi, hauki, kuha, säyne
  8. Ville       11 Ahven, särki, kiiski, lahna, hauki, pasuri, made, säyne, sorva, ruutana, salakka
  9. Jussi          10 Ahven, särki, kiiski, hauki, made, säyne, sorva, ruutana, salakka, lahna
  10. Lasse          9 Ahven, särki, kiiski, lahna, salakka, sorva, hauki, kuha, säyne
  11. Kari            8 Ahven, särki, kiiski, salakka, hauki, sorva, säyne, kirjolohi,
  12. Heimo    6 Ahven, särki, kiiski, lahna, hauki, kuore
  13. Janne 2 Lahna, hauki


Lajit: (29)

Ahven:

Anton 1.1. Iso Samjärvi, pilkki

Otto 4.1. Moisionlampi, pilkki

Mikki 6.1. Vesijärvi, pilkki

Lasse 6.1. Vesijärvi, pilkki

Tuula 6.1. Vesijärvi, pilkki

Ari 6.1. Vesijärvi, pilkki

Polle 6.1. Vesijärvi, pilkki

Kari 6.1. Vesijärvi, pilkki

Heimo 6.1. Vesijärvi, pilkki

Jussi 5.1. Maitiaslahti, pilkki

Ville  9.1. Vesijärvi, pilkki

Pakle 20.1. Rautavesi, pilkki

Särki:

Otto 4.1. Moisionlampi, pilkki

Tuula 6.1. Vesijärvi, pilkki

Ari 6.1. Vesijärvi, pilkki

Polle 6.1. Vesijärvi, pilkki

Kari 8.1. Vesijärvi, pilkki

Mikki 12.1. Rautavesi, pilkki

Jussi 11.1. Vesijärvi, pilkki

Ville 11.1. vesijärvi, pilkki

Pakle 20.1. Rautavesi, pilkki

Lasse 20.1. Rautavesi, pilkki

Anton 20.1. Rautavesi, pilkki

Heimo 26.1. Keihässalmi, pilkki

Kiiski:

Heimo 6.1. Vesijärvi, pilkki

Jussi 11.1. Vesijärvi, pilkki

Otto 19.1. Sonnanen, pilkki

Pakle 12.1. Kymijärvi, pilkki

Ari 12.1. Kymijärvi, pilkki

Lasse 15.1. Meri(Loviisa), pilkki

Polle 26.1. Joutjärvi, pilkki

Anton 30.1. Ala-Rääveli, pilkki

Kari 26.1. Jääsjärvi, pilkki

Mikki 3.2. Konni, pilkki

Tuula 16.2. Konni, pilkki

Ville 29.3. Maitsu, pilkki

Lahna:

Heimo 6.1. Vesijärvi, pilkki

Lasse 15.1. Meri(Loviisa), pilkki

Ville 29.3. Maitsu, pilkki

Anton 21.4. Kotajärvi, morri

Ari 12.5. Maitsu, onki

Pakle 12.5. Maitsu, onki

Tuula 1.6. Maitsu, onki

Otto 18.5. Valkjärvi, onki

Mikki 18.5. Maitsu, onki

Jussi 18.5. Maitsu, mato-onki

Polle 30.5. Vesijärvi, onki

Janne 1.11. Paininpuunlampi, atrain

Hauki:

Jussi 5.1. Maitiaslahti, pilkki

Ville 5.1. Maitiaslahti, tasapainopilkki

Pakle 2.2. Konni, pilkki

Heimo 3.2. Kankarjärvi /Kihniö), pilkki

Anton 22.1. Konni, täky

Ari 2.4. Maitsu, pilkki

Mikki 7.4. Päijänne (Lakulahti), pilkki

Lasse 8.6. Ruotsalainen, veto-uistelu

Otto 15.6. Yövesi, vaappu

Kari 15.6. Kymenvirta, vaappu

Tuula 18.6. Kymenvirta, vaappu

Polle 21.6. ruotsalainen, vaappu

Janne 7.11. Painipuunlampi, atrain

Siika:

Otto 19.1. Sonnanen, pilkki
Ari 2.2. Sonnanen, pilkki
Mikki 2.2 Sonnanen, pilkki
Tuula 10.2. Sonnanen, pilkki
Pakle 21.4 Tatanki, pilkki

Taimen:

Pakle 20.1. Rautavesi, pilkki

Anton 20.6 iijoki (taivalkoski) ,itsetehty nirha

Pasuri:

Pakle 12.1. Kymijärvi, pilkki

Polle 30.3. Maitsu, pilkki

Ville 30.3. Maitsu, pilkki

Mikki 6.4. Päijänne (Kuhmoinen), pilkki

Anton 9.4. Maitsu, pilkki

Tuula 11.5. Helsingin Ruoholahti, onki

Ari 18.5. Valkjärvi, onki

Otto 8.6. Kimolan kanava, onki

Kuore:

Mikki 26.1. Keihässalmi(Pyhtää), pilkki

Heimo  26.1. Keihässalmi(Pyhtää), pilkki

Made:

Pakle 14.2. Ruotsalainen, pilkki

Ville 15.2. Ruotsalainen, pilkki

Otto 16.2. Konni, madehara

Mikki 16.2. Konni, pilkki

Polle 16.2. Konni, madehara

Tuula 20,2 Kirkonpohja, pilkki

Jussi 21.2. Uittimensalmi, pilkki

Sorva:

Polle 2.4. Maitsu, pilkki

Anton 6.5. Konni, onki

Pakle 12.5. Maitsu, onki

Ari 12.5. Maitsu, onki

Mikki 18.5. Maitsu, onki

Otto 19.5. Maitsu, onki

Jussi 11.5. Maitsu, mato-onki

Ville 12.5. Maitsu, mato-onki

Lasse 27.5. Ruotsalainen, onki

Kari 18.6. Kimolan kanava, onki

Tuula 23.6. Maitsu, onki

Säyne:

Mikki 12.4. Tatanki (Kuusamo), pilkki

Pakle 12.4. Tatanki (Kuusamo), pilkki

Anton 6.5. Konni, onki

Ari 12.5. Maitsu, onki

Otto 19.5. Maitsu, onki

Jussi 11.5. Maitsu, mato-onki

Ville 12.5. Maitsu, mato-onki

Lasse 14.5. Vesijärvi, jigi

Kari 29.6. Paininpuunlampi, onki

Tuula 25.8. Painipuunlampi, onki

Polle 25.8. Paininpuunlampi, onki

Salakka:

Mikki 14.4. Kostonjärvi, pilkki

Otto 5.5. Ruoholahden kanava, morri

Anton 6.5. Konni, onki

Kari 10.5. Konni, onki

Tuula 11.5. Espoon Otaniemi, onki

Pakle 14.5. Kausala, onki

Polle 20.5. Maitsu, onki

Jussi 18.5, Maitsu, mato-onki

Ville 18.5. Maitsu, mato-onki

Ari 18.5. Kotajärvi, onki

Lasse 27.5. Ruotsalainen, onki

Muikku:

Pakle 16.4. Kerojärvi (Kuusamo), pilkki

Silakka:

Pakle 4.5. Kaapelitehtaan ranta (Helsinki), silakkalitka

Ari 4.5. Kaapelitehtaan ranta (Helsinki), silakkalitka(omatekemä!)

Mikki 4.5. Kaapelitehtaan ranta (Helsinki), silakkalitka

Otto 5.5. Lauttasaaren silta, silakkalitka

Tuula 11.5. Lauttasaaren silta, silakkalitka

Kolmipiikki:

Ari 4.5. Kaapelitehtaan ranta (Helsinki), silakkalitka(omatekemä!)

Pakle 4.5. Ruoholahden kanava (Helsinki), onki

Mikki  4.5. Ruoholahden kanava (Helsinki), onki

Otto 5.5. Ruoholahden kanava, onki

Tuula 11.5. Espoon Otaniemi, onki

Ruutana:

Pakle 8.5. Suokannaksen lampare, onki

Anton 18.5.Suokannaksen lampare, onki

Ari 18.5. Suokannaksen lampare, onki

Tuula 24.5. Kaakonlampi, onki

Jussi 16.5. Suokannaksen lampare, mato-onki

Ville 16.5. Suokannaksen lampare, mato-onki

Mikki 11.7 Suokannaksen lampare, onki

Otto 1.8. Suokannaksen lampare, onki

Harjus:

Anton 1.4.kemijoki ,morri

Kymmenpiikki:

Anton,28.3 kemijoki ,pystypilkki

Tuula 10.5. Longinoja, onki

Otto 20.7. Viikin oja, onki

Mikki 12.8 Viikin oja, onki

Mustatäplätokko:

Tuula 11.5. Helsingin Ruoholahti, onki

Otto 13.8. Helsingin ruoholahden kanava, morri

Allikkosalakka:

Tuula 12.5. Helsingin Viikin koelampi, onki

Otto 2.6. Helsingin Viikin koelampi, onki

Mikki 12.8. Helsingin Viikin koelampi, onki

Piikkimonni:

Otto  1.6. Rutikka, Riihimäki, onki       Kartta paikalle

Tuula 31.7. Rutikka, Riihimäki, onki

Kirjolohi:

Anton 1.6. Kymenvirta, vaappu

Polle 20.6. Kymenvirta, vaappu?

Mikki 4.7. Särkinen (Manamansalo), tahna-onki

Kari 8.7. Kymenvirta, vaappu

Tuula 23.7. Venejärvi, ootto-onki

Otto 21.8. Kuomionjärvi?, jigi

Seipi:

Anton 7.6. Ala-Rääveli, onki

Hopearuutana:

Otto 2.6. Helsingin Viikin koelampi, onki

Tuula 1.8. Helsingin Viikin koelampi, onki

Mikki 12.8. Helsingin Viikin koelampi, onki

Kuha:

Lasse 11.6. Ruotsalainen, jigi

Anton 24.6. Konni, täkyonki

Polle 13.7. Höytiäinen, vaappu

Pakle 13.7. Vesijärvi, vaappu

Otto 13.7. Yövesi, Tintti-pelti

Ari 17.7. Ruotsalainen, vaappu

Mutu:

Anton 16.6 Kivarijoki(Pudasjärvi), onki

Turpa:

Tuula 15.8. Keravanjoki, onki

Hietatokko:

Tuula 19,9, Espoon Laajalahti, onki

Kuvat: (kaikkia kuvia ei valitettavasti voi laittaa, suuren tiedostokoon takia)

Anton:

 Ahvenet Iso Samjärvestä, ja hauki Konnilta

Antonin harjus ja kymmenpiikki
 
 Antonin taimen Iijoesta ja kuha Konnilta.
 

Mikki:

 

Kuore

Laiha siika Sonnaselta, salakka Kostonjärvestä, Säyne Tatankista, Hauki ja pasuri Päijänteeltä.

Oton(2), Mikin ja Pollen Matikat

Mikin silakka ja Ari 3-piikki / Paklen ja Mikin kolmipiikkejä / Kirjolohi tahnapallolla Manamansalosta.

12.8. allikkosalakka/hopearuutana ja ”hyvä”kuva 10-piikistä. joka on pienin kala minulla fongauksessa!

Otto:

.

 

 

 

Oton kiiski, siika ja piikkimonni, joka uusi erikoisuus kisassa ja hopearuutana, allikkosalakka, Oton ”puolikuollut” kuha / 10-piikki ja Otto haukineen

.

Toinen on ruutana/ mustatäplätokko

 

Ari:

Arin siika / Arin silakkalitka(huono kuva)

Arin sorva, lahna ja säyne Maitsulta

Arin kuha Ruotsalaiselta

Pakle:

 

  Paklen ruutana(oli kuulema helppo rasti), sorva ja lahna

Tuula:

Tuulan siikasaalis Sonnaselta. Ja matikka Kirkonpohjasta

.

 

 

 

 

.

Tuulan Helsingin reissun satoa: mm.pasuri, lahna (voi olla myös pasuri), salakka, kolmipiikit, silakka.Ruutana Kaakonlammesta.Hauki Kymeltä.Sorva Maitsulta./Kirjolohi Venejärveltä

.

Tuulan piikkimonni/ hopearuutana / Turvat Keravanjoesta / säyne Paininpuulta

Tuulan iso(6cm)hietatokko

Polle:

Pollen kirjo Kymeltä / Yksi kuhista Höytiäiseltä

Ville ja Jussi:

Janne:

Lahna Paininpuulta tuulastamalla

Comments

  1. Tervetuloa kaikki Suomen Lajikalastajien liiton facebook sivulle hankkimaan lisää tietoa Fongauksen saloista.

    Terveisin
    Juha Salonen

Speak Your Mind

*